Kuvamuisto - nykyaikainen ja monipuolinen koulukuvaamo

Kuvamuiston toiminta-ajatuksena on tarjota valokuvauspalvelut kouluille, päiväkodeille ja muille yhteisöille täysin uudella tavalla. Varsinainen kuvaustapahtuma muistuttaa perinteistä totuttua menetelmää. Kuvien tilaus ja jakelu sen sijaan hoidetaan aiempaa helpommin ja nykyaikaisemmin Kuvamuiston tilaussivustolta. Asiakas voi valita tilattavaksi vain tarvitsemansa kuvatuotteet ja mikä parasta, myös juuri sen otoksen, joka itseä miellyttää eniten. Ei enää ylisuuria kuvapaketteja eikä hankalia ja turhia kuvien palautuksia! Kuvamuisto kuuntelee perheiden toiveita ja vastaa niihin ammattitaitoisesti. Toimintamme peruspilarina on perhekeskeisyys ja sitä kautta tyytyväinen asiakas.

Haluamme tarjota lapsille ja heidän vanhemmilleen aidon mahdollisuuden päättää, mitä kuvia todella halutaan ostaa. Kuvamuiston tuotevalikoima käsittää perinteisten paperi- ja tarrakuvien lisäksi tyylikkäät erikoistuotteet. Näistä esimerkkeinä muki, avaimenperä ja palapeli. Tuotevalikoimaa laajennetaan jatkuvasti asiakkaiden toiveidein mukaisesti. Tavoitteenamme on Suomen kattavin tuotevalikoima!

Kuvamuisto Oy on vuonna 2009 perustettu yksityisessä omistuksessa oleva valtakunnallisesti toimiva kuvaamo. Koulujen lisäksi kuvaamme erilaisia harrasteryhmiä, kuten jalkapallojoukkueita ja partioryhmiä. Teemme yhteistyötä myös päiväkotien, seurakuntien ja kaikkien muiden yhteisöjen kanssa, jotka haluavat laadukkaita kuvia ilman riskiä. Toimintamallimme soveltuu myös useimpiin massatapahtumiin. Kuvamuiston kehittämisessä ovat olleet mukana innovatiivinen designtoimisto Buorre Creation ja IT-talo Kepit Systems Oy.

 

Ryhdy Kuvamuiston faniksi Facebookissa!

 

 
 

Kuvamuisto Oy 
Y-tunnus 2266418-2
Alv. rek.